Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Nou0 :)

26.07.2009 - 08:44 / Kategoriat: Nou
Käytiin sitten eddien kanssa taippareissa huonolla menestyksellä, Eddie harrasti mielummin maratonuintia kuin noiutamista. No se oli mun vika, tunnen koirani sen verran hyvin, että tiedän, ettei se kestä kolmen tunnin odotusta ulkona, kun haistaa veden. Jälkiviisana olisi pitänyt käydä uittamassa se ensin, jotta saa purettua strssin, jota keräsi. Tossa mielentilassa, jossa se eilen oli niin kaikki ärsytti, mitään ei kuunneltu niin eihän siitä mitään voi tullakaan. No mutta ainakin omistaja oppi taas mitä kannattaa tehdä ja mitä ei ;) Takasin tulle kierrettiin pidemmän kautta metsässä ja nollattiin tilanne. Eddie on siitä ihana vaikka se turhan paljon strassaa ja kiihtyy veteen liittyvistä asioista niin se palautuu myös nopeasti, niin autolla oli taas rauhallinen ja kuuliainen poika. Eiköhän me kokeilla uudestaan jossain vaiheessa, nyt tosin esnsi viikonjälkeen alkaa kauan odotettu 4 viikon loma, jolloin ei tehdä mitään mitä ei huvita. Noin yleisesti eilinen taas osoitti, että tämä tauko kaukenmaailman koiranristiäisistä on kyllä tehnyt hyvää, koko päivä meni ja laatuaikaa koiran kanssa ihan minimaalisesti. Ollaan viime aikoina keskitytty enemmän ihan yhdessäoloon ja metsälenkkien yhteydessä aivojumppaan. Tänäkin aamuna herättiin kuudelta ja käytiin lähimetsässä parin tunnin lenkki aamunsarastuksessa, ihan mielettömän ihanaa. Eddien kanssakin on pikkasen helpompi lenkkeillä näissä omissa metsissä, kun sillä ei ole enää sitä tarvetta juosta 200 m edellellä ja odottaa jopa käskystä. Silloin, kun mulla oli polvi kipeä lenkkeiltiin tossa metsässä ja mulla meni tietenkin ihan älyttömästi aikaa, kun klinkutin perässä, niin eddie paineli omiaan edessäpäin. Se vähän jäi päälle sille, jouduin joko koko ajan kutsumaan tai sitten pitään hihnassa ja onhan se vähän omituista vetää 15 min pissalenkki, kun näkee koiraa tasan kaksi kertaa. Eddie on onneksi kilttipoika, ei ole pelkoa että tekisi mitään, mutta en mä itsekään tykkää koirista joiden omistajista ei ole tietoakaan lähellä. Metsälenkit hihnassa on selkesäti tehonnut ja nyt löytyy jo malttia odottaa hitaampaa emäntää. Ihanaa kyllä asua täällä verrattuna matinkylään, jossa metsä tarkoitti kahta puuta. Saa koirakin lenkkeillä vapaammin ja onhan se itsellekin helpompaa, ettei tarvitse lähteä erikseen autolla, jotta voi lenkittää metsässä.
 

Mamman pikkupuutarhuri

11.05.2008 - 12:10 / Kategoriat: Yleinen

Tänään pihaohjelmassa oli vuorenkilpien hävitys. mä olen aina inhonnut niitä, joten kaivoin ne ylös, eddien suosiollisella avustuksella. ;) Tosin jostain ne pukkaa ihan varmaan takaisin, olen meinaan aika vakuuttunut, että jos maailmaan tuli ydinsota, niin jäljelle jäisi vain vuorenilpi ja torakat. :-P

Eddie on kova puutarhurin apulainen, se ei yksikseen kaivele mitään, mutta jos itse tekee jotain niin koko ajan se sählää mukana.

 

Markkeerausmutinaa

11.05.2008 - 07:36 / Kategoriat: Nou
Toi koira ei sitten osaa markkeerata pätkääkään. Oltiin tänään klo 6 aamulla lenkillä, ja päätin napata pari dummya taskuun, kun mennään yhden pellon ohi, jossa on hyvä treenata, muutama kivikasa ja puu, joita voi käyttää markkeerauksissa. No ensin positiivisen asia, kerrankin otin opikseni, että en lähde lähettämään koiraa kylmiltä sinne, vaan otin hieman tokoa ja leikkiä ennen. Ensin lyhyt seuraaminen, meni oikein hyvin, kun ajatellaan, ettei olla varmaaan puoleen vuoteen treenattu aktiivisesti sitten paikallaan makuu. Eddie meni vasta toisella. Tai no meni se ensimmäiselläkin, mutta nousi välittömsti oisiko ollut märkä nurmi mikä aiheutti sen, no toinen käsky ja sitten pystyi. Meni sen verran hyvin, että päätin vaikeuttaa menemällä piiloon pusikon taakse. No sekin meni hyvin koira pysyi rauhassa koko ajan.  Sitten pari noutoa ihan läheltä, ne meni oikein hyvin, palautukset olit mallikkaita. No sitten ykkönen pensikon  viereen, löytyi haulla pienen etsiskelyn jälkeen. Otin niitä parikin kappaletta, eikä kummatkaan olleet menestyksiä. Tosin jälkikäteen rupesin miettimään, että siinä oli vähän ylämäkeä, joten näkiköhän se niitä kuitenkaan hirveä hyvin. No pitää katsoa ensikerranlla ja pitää huolta, että näkyvyys on varmasti moitteeton. No ehdottomasti kannattaa tehdä kakkosmarkkeerauksia, jos ykkösetkin menee pieleen. ;) Otin ne tarpeeksi kauaksi toisistaan, lähetin ensimmäiselle, meni sitten päin, kunnes muisti sen jälkimmäisen ja vaihto paikkaa, no dummy löytyi taas haulla ja palautui ihan kivasti, eli sylkäsi sen päin mun jalkoja. ;) Lähetin sitten sitten edelleen ensimmäiselle ja lähti suoraviivaisesti sinne, mutta kaarsi kuitenkin taas sinne jälkimmäiselle, misä ei mitään tietenkään enää löytynyt, niin treeni muuttui ohjaukseksi. Tällä kertaa korvat oli mukna ja pillillä ja käsimerkeillä dummy löytyi. Lopuksi vielä pari helppoa ja kotia kohti.
 

Moi Kaverit

08.05.2008 - 20:31 / Kategoriat: Yleinen

Tulin lähettään vain terveisiä näin kuvan kanssa, kun sain vihdoin ja viimein aidat mun pihalle. Nyt saan tulla ja mennä siellä miten sattuu. Välillä mä haukun ton oravan puuhuun. On aika hauskaa.

 

Kuulumisia

27.04.2008 - 17:55 / Kategoriat: Yleinen

No eipä oo tullut kuulumisia kirjoiteltu, ei tosin ole mitään kirjoiteltavaa. emäntä yrittää kaiken kiireen keskellä pitää pään kasassa. Onneksi on toi ihana punaturkki, joka antaa voimaa omalla iloisella ja energisellä olemuksella., vaikka joskus tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tein muuten tänään päätöksen, että toi koira jää näyttelyistä varhaiseläkkeelle. Kirjoitin, että mun mielestä on ihan typerää viedä koiraa mihinkään jos se sitä selvästi inhoaa. Sitä mieltä mä olen aina ollut, meillä ei ainakaan tarvitse tehdä mitään mitä ei huvita, paitsi tietty totella, ei täällä sentään ihan pellossa eletä. Tulin sitten lenkillä ajatelleeksi, että jos noin on koirilla miksei omistajalla. Meillä nyt ei ole ongelma,että Eddie inhoaisi jotain. Jos siihen liittyy, ihmisiä, koiria tai nameja niin ne on toooosi kivoja Eddien mielestä. Mutta mä taas inhoon koiran esittämistä näyttelyssä yli kaiken. Tulee ihan yläasteen esitelmät mieleen. Mä siis kammosin esiintymistä yläasteiässä, vanhentuessa siitä pääsin hyvin eroon, kaipa tuonkin oppisi mutta joo ei ole niin paljon kiinnostusta. Onhan toi sentään näyttäytynyt niissä junnuiän jälkeen. Täytyy katsoa, jos innostuu joskus vetskuiässä. ;)

Eddie lähettää terveisiä, että oma piha on tosi kiva asia, vielä kun tuo aitaprojekti edistyy, niin pääsee eroon tosta kauheasta liinasta, joka takertuu aina puun ympäri muutenkin täällä landella on tosi kiva asua, kun pääsee metsään lenkille jokapäivä.

 

Treeniä!!

07.04.2008 - 10:35 / Kategoriat: Nou
Me treenattiin. =) Heidi soitti ja tuli niin huono omatunto, kun ton kanssa on treenattu niin vähän viime aikoina. Niin piti ottaa itseä niskasta kiinni. Tehtiiin jopa riistatreeniä eli mukana oli pupujussinen. Vähän oli ongelmana, että piti katsastaa koko alue, mitäs kaikkea täältä löytyy, mutta kun oli vain se yksi pupujussi, niin kyllä se nousi ja palautuikin(!) Ensimmäinen palautusjäin hieman vajaaksi, jätti sen noin viiden metrin päähän, mutta close enought ja hyväksyin sen. Tiedän, että nome-ihmiset saa sydärin seuraavasta, kun ei saisi sotkea riista ja damitreenejä mutta kun mua ärsyttää ton koiran tapa olettaa, mitä siellä on, niin halusin kokeilla tehdä seuraavan jäljen damilla ja sitten taas kanilla ja lopuksi damilla. niin, että koira ei nähnyt kumman sinne jätin. Toimi itseasiassa yllättävän hyvin. Ensimmäisen harhailun jälkeen, kaikki loput nousi ensimmäisellä ja palautuikin hyvin. Kani ei ihan käteen asti, mutta melkein varpaille. Ihan hyväksyttävä suoritus.
 

Kipeää sakkia

26.03.2008 - 09:34 / Kategoriat: Yleinen

Sairausloma kierre jatkuu, tällä kertaa potilaana Eddie. Eddie teloi siis tiistaiaamuna kyntensä ja seurauksena pääsi vierailemaan eläinlääkärissä, jossa pikku-ukko rauhotettiin ja haljennut kynsi irrotetiin ja tassu laitettiin pakettiin. Kävin hakemassa ukkelin noin yhdentoista aikaan ja pää oli pikkausen sekaisin mömmöistä, kotiin pääsi vielä omin jaloin mutta eteistä pidemmälle ei vaan ukkeli romahti eteisen matolle, jossa veteli sikeitä seuraavat neljä tuntia. Reipas potilas on ollut, ei ole edes yrittänyt irroittaa sidettä. Kohta saa ottaa siteen pois, mutta ulkona joutuu käyttämään tossuja ettei kynsi tulehdu. Ohessa vielä todistusaineistoa potilaasta. ;)

 

 

Treenaamattomuuskuulumisia

30.01.2008 - 14:00 / Kategoriat: Yleinen
Kirjoitellaan nyt tänne, vaikka ei pätkääkään liity treenaamiseen päinvastoin. Emäntä teloi siis polven, eikä pysty edes lenkkeilemään koiran kanssa, saati sitten treenaamaan. Just, kun sai treeni-innon päälle, niin käy näin. Argghh.. Kaikenlisäksi jouduttiin muuttamaan mun vanhempien luo, jotta Eddie pääsee sentään lenkkeilemään. On ollut pikkumihellä soputumista. Ensin muuttto ja nyt asutaan ainakin kuukausi täällä. Mutta hyvin poika on sopeutunut. Aina voi opetella uusia teppuja, esim. ovien avaamista ja muuta mukavaa. ;) Eddie on saanut opetella myös lasten kanssa asumista, ei sillä ole lasten kanssa ikinä ongelmia ollut, mutta täällä niitä näkyy enemmän kuin meillä. (toim.huom. Onneksi ;) ) Siskon poika Shaun, kun käy kylässä viikkottain. Shauni on aina ollut arka koirien kanssa ja sen takia varovainen, toisen ääripään Eddie saa sitten naapurinpojasta, ulkona koiran nähdesssä "hyökkää" suoraan kaulaan ja heittelee lumipalloja ilman pelon häivääkään mutta hyvin on mennyt molempien kanssa. Ulkonakin käyttäytyy hienosti, jopa mun sisko kehui Eddien tapoja, kun eilen käytti sen ulkona. Tosin Eddien pisteet laski heti sen jälkeen, kun varasti systerin kengän. Pikkumiehellä taitaa olla kenkäfetissi. Muuton yhteydessä hankin riistapakastimen(aika pieni kyllä), joka on nyt täynnä tipuja, joten eikun treenaamaan, kun pääsen kuntoutumaan.
 

kanipupunen

19.09.2007 - 10:08 / Kategoriat: Nou

Tänään treenattiin kaninylösottotreeniä. se meni oikein mukavasti. Eddiellä on hieman pinnallinen ote, joten ainakin isojen pupujussien kanssa on silloin ongelmia, kun meinaaa tippua, joten palataan taaksepäin ja otetaan ihan perustreenejä, jolla saadaan varmuutta siihen kantamiseen.  seuraavaksi on vuorossa lennilokinpoikanen. ;)

Tänään ollaan menossa vielä mökille, mutta taitaa lähtö venyä iltaan, kun pitäisi tarkistaa haltin ystävämyynti, käydä kaupungilla, hakea vanhemmilta lokki(jotta saa tilaa variksille)  ja pakata. Onpa rankkaa tämä gradun kirjoittamisen välttely. ;)

 

Syksyn ekat treenit

17.09.2007 - 20:05 / Kategoriat: Tottelevaisuus

Maanantaina jatkui taas tottistreenit. Ollaankin Eddien kanssa (tai siis Eddie on elänyt) koko kesän pellossa, joten kimppatreenit tekee oikein hyvää, erityisesti emännälle, joka on niin heikko luonteinen, että tarvitsee vähän perseeseen potkimista, jotta saa treenattua. ;) Treenit alkoi hieman erikoisesti, kun läheisestä autosta(oltiin luukin perkkiksella) nousi kehitysvammainen, joka örisi siinä samalla(tiedätte varmaan mitä tarkoitan) Eddie on aina suhtautunut tosin hyvin vieraisiin ihmisiin, mutta se on vähän pehmoinen poika, joten jos ihminen normaalista poikkeavalla tavalla, (esim. vammaiset ja erittäin humalaiset, muihin outoihin ei olla törmätty)niin sitten Eddie alkaa selkeästi epäilemään ja voi alkaa haukkua häntä pystyssä kuten tässäkin tapauksessa kävi. Mutta onneksi se myös palautuu siitä nopeasti, kun tämäkin katosi puskien taakse, niin Eddie unohti koko tyypin ja treenit pääsi alkamaan normaalisti.

Se oli meidän eka kerta tämän ohjaajan kanssa, joten ohjelmassa oli näyttää mitä osataan. Eddie piti tosi hyvää kontaktia koko treenien ajan, tää on jotenkin ihan itsestään parantunut tai sitten wilhelm a-luokan grillimakkara on vaan niin hyvää. ;) Luoksetulo meni ihan pipariksi, tosin voi olla, että siinä oli hieman paineiden purkuakin. Eddie meinaan juoksi päin ja meni sivulle. Otettiin sitten rauhallisesti ja avustettuna uudestaan. Seuraaminen meni hyvin, koska kontakti pelasi. Otettiin myös liikkeestä istumista ja maahamenoa, tosin myös avustetuna. Nekin meni oikein hyvin.

Treenien päätteeksi otettiin vielä muiden koirien kanssa ohitus ja häiriötreeniä.

OT:pentulässytystä Lopuksi eddie pääsi paimentamaan ja minä rápsuttelemaan semmosia 12 viikkoisia autralianpainenkoiran alkuja. Kolme oli vielä ilman kotia, joten niitä juoksenteli sitten neljä vielä kasvattajalla. Ei käy kateeksi. Eddie leikitti pikkuviikareita oikein mielellään(tosin hihnassa, raukka ei oikein tajua, että painaa jo 22 kiloa, niin ei voi painia pentujen kanssa), vaikka ne roikkuikin välillä korvissa ja kaulakarvoissa. Oli muuten rohkeita ja sosiaalisia pikkuvintiöitä.

 

 

 
Kirjoittaja
Novascotiannoutaja Eddien harrastuksia.
Sivut
 

Ilmainen www-laskuri